Kulttuurikeskus Sofia - ravintoa sielulle ja silmille

Sofia on kaikille avoin kulttuurikeskus ja kohtaamispaikka. Järjestämme ajankohtaisiin kysymyksiin, kulttuuriin sekä henkiseen hyvinvointiin ja kasvuun liittyviä tilaisuuksia, kursseja ja seminaareja. Tavoitteenamme on herättää keskustelua, tarjota areena arvopohjaiselle pohdinnalle ja vahvistaa ihmisen henkistä kestävyyttä.

Kulttuurikeskus Sofia sr perustettiin riippumattomana säätiönä vuonna 2004. Se vaalii erityisesti itäisen kristillisen kulttuurin parhaita ajattelun, taiteen sekä eletyn spiritualiteetin traditioita ekumeeniselta pohjalta toimien. Tämä tapahtuu aktiivisessa läsnäolossa ja aidossa kohtaamisessa eri kirkkojen ja uskontojen, nykypäivän henkisten virtausten sekä eri kulttuurien kanssa nyky-yhteiskunnassa. Edistämme elävää ja yhteisöllistä monikulttuurisuutta sekä vahvistamme kulttuurien ja uskontojen välistä ymmärrystä. Siten myös tuemme kulttuurien vuorovaikutusta, ekologista kestävyyttä, elämän kunnioitusta, holistista ja tasapainoista ihmisyyttä sekä kulttuurista kasvua.

Taide ja kauneus henkisenä ravintona ovat myös osa Sofian toimintaa. Taidegalleriamme vaihtuvien näyttelyiden äärellä voit pysähtyä hetkeksi tämän pöydän ääreen. Sofian merenrantakalliolla istuskellessa voi kuunnella myös oman sydämen puhetta.

Hiljaisuus on välillä yksi ihmiselämän tärkeimpiä asioita. Nykyinen elämäntapamme on vieraantunut hiljaisuudesta ja sen tärkeydestä. Sekä työssä että kotona elämme jatkuvan hälinän, kiireen sekä kuva- ja äänitulvan keskellä, ja muutumme vähitellen vieraiksi itsellemmekin. Sofia kutsuu hengähtämään ja pysähtymään, kuuntelemaan oman elämän sanoja juuri tässä ja nyt. Voit levätä, rentoutua, vetää henkeä arjen paineista ja vaateista. Rauha auttaa selvittämään, mikä elämässä on oleellista ja merkityksellistä juuri nyt.

Aula

Tilaa uutiskirje

Pysy ajan hermolla – tilaa Sofian uutiskirje ja vastaanota ajankohtaista tietoa tarjouksista, tulevista kursseista, seminaareista, näyttelyistä ja kulttuurikeskuksen muista tapahtumista.

Hengen ravintoa kappeleistamme

Ihmisen elämä ei ole vain aineellista tai järjellistä. Henkeäkin tarvitaan. Hengen ravintoa saat kappeleissamme, jotka ovat avoinna kaikille rukousta ja hiljentymistä varten. Sinulta ei vaadita mitään. Olet tervetullut ihmeen äärelle.

Tutustu Sofian kappeleihin

Usein kysyttyä ortodoksisesta uskonnosta

Miksi ortodoksikirkossa seistään jumalanpalveluksessa? Saako istua? Mitä voi tehdä tai mihin osallistua? Onko pakko toimia tietyllä tavalla? Lue vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin!

Usein kysyttyä

Kulttuurikeskus Sofia sr

Kulttuurikeskus Sofia on Helsingin Kallvikinniemessä sijaitseva kansallinen kulttuurilaitos, jonka toiminta on käynnistynyt vuonna 2004. Sofian säätiö puolestaan on yksityisten ihmisten vuonna 2004 perustama itsenäinen ortodoksinen toimija, joka omistaa kulttuurikeskuksen ja ylläpitää sen toimintaa. Sofia tekee yhteistyötä eri kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Kulttuurikeskuksen työtä edistää myös Kulttuurikeskus Sofian ystävät ry.

Kulttuurikeskus Sofia sr, hallitus

  • Metropoliitta Ambrosius, puheenjohtaja
  • Maaneuvos Timo Kietäväinen, varapuheenjohtaja
  • Piispa Irja Askola
  • Kirkkoherra Markku Salminen
  • Professori Elina Vuola
  • Yhteiskuntasuhdejohtaja Ville Hulkkonen
  • Ekonomisti Anssi Rantala
  • Varatuomari Kari Heiskanen

Kulttuurikeskus Sofia sr

Kallvikinniementie 35
00980 Helsinki
s-posti: kulttuurisaatio@sofia.fi
puh. 010 277 900