Onko ortodoksit kulttuuripessimistejä?

Luen päivittäin Hufvudstadsbladetia. Kiinnostavaa tietää, miten toinen kansallinen vähemmistökulttuuri perustelee nykyistä asemaansa Suomessa. Vielä tärkeämpää on pyrkiä ymmärtämään millainen identiteetti ja missio on tällä ruotsinkielisellä vähemmistöllä nykyään. Siitähän ortodokseina voimme paljon oppia. 

Kiinnostavinta antia lehdessä ovat Pär Stenbäckin artikkelit ja kolumnit. Ne ehdottomasti luen. Hän on kokenut poliitikko, ministeri ja yhteiskuntakriitikko. Ihminen, joka skarpilla ja uteliaalla mielellä tarkastelee maailmanmenoa. Usein hänellä on kriittistä sanottavaa myös oman puolueensa, Ruotsalaisen kansanpuolueen, linjauksista ja ratkaisuista.  

Jokin viikko sitten hän teki analyysin, jossa hän pohti läntisen sivilisaation tulevaisuutta. Hän viittasi Oswald Spengleriin, joka jo 1918 ennusti länsimaiden perikatoa.  Saman tyyppistä sivilisaatiopessimismiä ja perikatoa nykyään edustavat Emmanuel Todd ja Peter Turchin.  

Heihin liittyen Stenbäck kirjoittaa selkeästi ilmastouhkista, autoritäärisyyden kasvusta sekä keskiluokan marginalisoitumisesta.  Pessimismiä nousee myös juurettomuudesta ja muukalaisten uhkasta, varsinkin kun traditioiden merkitys ja kokemus paikallisesta yhteisöllisyydestä on kateissa. 

Suomessa tätä ilmapiiriä ovat politiikassa hyödyntäneet vasemmisto, sitten vihreät, nyt oikeistopopulistit. Kuka seuraavaksi? 

Stenbäckiin on helppo yhtyä ja puolustaa liberaalia demokratiaa, vaikka – kuten hän sanoo – se tarvitsee uudistumista ja kehittämistä. Se on vaihtoehto rappiolle ja diktatuurille. Taistelu ihmisoikeuksista, mielipiteen vapaudesta ja tasa-arvosta on aina tärkeää, vaikka se ei sellaisenaan kaikille johda oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.  

Stenbäck on lopulta optimisti tulevaisuuden suhteen. Toisaalta kristillisestä traditiosta käsin saattaisimme olla realisteja; pahuus ei maailmasta lopu.

Mutta kyllä Jeesuksen vuorisaarna antaa meille eväitä myös idealismiin. Sen toteuttamisen tulee kuitenkin alkaa meistä itsestämme. Seurakunnan ja kirkon tehtävä on avata pyhäkön ovet ja ikkunat, sekä välittää rakkautta ja jakamista tavalla, joka ei etsi omaansa. Mutta pystyvätkö vanhat laitostuneet kirkkomme siihen? Entä vähemmistökulttuurit ja -kirkot? 

 6.6.2024 isä Ambrosius