Taistelua ihmisyyden puolesta

Vanha kirkonmieskin oppii joskus uutta. Myös juristilta, sillä onhan hänkin työssään ihmisyyden ydinkysymysten äärellä. Vieläpä niin syvällisesti, että hänestä saattaa tulla saarnanpitäjää sata kertaa voimakkaammin totuuden ja oikeuden puolustaja. Käräjien ja muiden oikeusasteiden tulisikin olla demokratian keskeisiä eteenpäin viejiä – ei vain kansalaisyhteiskunnan puolustajia. Ja voisiko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta muodostua ihmisyyden tärkeimpiä eettisiä linjanvetäjiä?

Nämä teemat nousevat vääjäämättä esiin lukiessa oikeustieteen professori Kaarlo Tuorin syvällistä ja puhuttelevaa uutta elämäkerrallista tutkimusta asianajaja Matti Wuoren työstä ihmisoikeuksien ja ympäristökysymysten parissa sekä Greenpeacessa.

Moni meistä 60-lukulaisista on Matti Wuoren (1945–2005) aikalaisia. Hän puolusti rohkeasti sekä ennakkoluulottomasti ihmisoikeuksia ja taiteen vapautta käräjäsalissa. Tosin minä hänen aikalaisenaan vielä silloin painiskelin opiskelijaboxissa eksistentialismin kanssa ja yliopiston kuppilassa vitoslaisten opiskelijoiden käännytysyrityksiä vastaan.

Onneksi Wuori silloin oli aikaansa edellä. Vanhan valtaus, shaahimielenosoitukset ja aseistakieltäytyjien oikeudenkäynnit olivat foorumeita, joilla poikkeuksetta vahvistettiin ihmisoikeuksia ja vähitellen rakennettiin avoimempaa ja moniarvoisempaa yhteiskuntaa. Niissä samoin kuin myöhemmin ympäristöarvojen ja kansalaistottelemattomuuden puolustamisessa hänen työnsä oli jo täydessä vauhdissa.

Tuorin teos välttää yksipuoliset aatehistorialliset pohdinnat kulttuurin muutoksesta meidän aikanamme. Vielä vähemmän se on kuvausta yhteiskunnan byrokraattisten instituutioiden jatkuvan kehityksen illuusiosta. Mutta keskeisesti ja tuoreesta perspektiivistä se on ihmisyyden historiaa suomalaisessa ja eurooppalaisessa kontekstissa.

Suomessa ei onneksi sentään tarvinnut taistella sellaisten ehdottomien perusoikeuksien kuten kidutuksen tai kuolemanrangaistuksen poistamiseksi. Eri oikeusistuinten kautta asianajajana Matti Wuori oli keskeisesti vaikuttamassa perusoikeuksien vahvistumiseen sekä perustuslaissa että tuomioistuinten praksiksessa. Siitä eteenpäin perusoikeusherkkyys on ollut kasvamassa.

Luonnollisesti ihmisoikeudet toteutuvat entistä ytimekkäämmin kun säännökset ohjaavat praksista. Niiden vahvistaminen on tärkeää. Se on keskeisessä asemassa yhteiselle tulevaisuudelle myös EU:ssa. Tämän päivän globaalissakin kontekstissa se on oleellinen kysymys. Omasta mielestäni tämän toteutumisesta tuore esimerkki on Päivä Räsäsen vapauttaminen hovioikeudessa. (Kokonaan toinen asia on se, että pidän hänen sukupuolieettisiä näkemyksiään kummallisina sekä Raamatun ihmiskuvaa vääristelevinä.)

Wuorella ja Tuorilla olisi enemmänkin sanottavaa myös kirkoille ja muille uskonnollisille yhteisöille. Enää eivät sellaiset traditionaaliset perusarvot, kuten koti, uskonto ja isänmaa, missään yhteiskunnassa saa olla sisäänpäinkääntyneen yksiulotteisen yhteisöllisyyden autoritäärisiä linnakkeita. Niiden tulevaisuus riippuu siitä, oppivatko ne näkemään mielipiteen vapauden ja yhteiskunnan moniarvoisuuden lisääntymisen avainkysymykseksi koko ihmisyyden tulevaisuudelle ja sitä kautta inhimilliselle kasvulle.

 

Kaarlo Tuori: Matti Wuori. Tapauskertomuksia Suomesta. Teos 2023.