Useana vuonna Suomi on mitattu maailman onnellisimmaksi maaksi maailmanlaajuisesti. Tämän hämmästelyyn minulta meni monta päivää. Päähäni ei mahtunut ajatus, että täällä pohjan perillä kylmyydestä, yksinäisyydestä ja kaupungistumisesta kärsivä kansa olisi onnellisempi kuin vaikka italialaiset, joilla on monituhatvuotinen rikas historia. Tahi kalifornialaiset, jotka ympäri vuoden kylpevät auringossa.
Matkustettuani sitten Budapestiin ja Lontooseen tajusin, että tässä mitatussa ”onnellisuudessa” on kyse tasa-arvosta, turvallisuudesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ja ennen kaikkea demokratian aidosta toteutumisesta. Tämä kaikki on paljon enemmän kuin esimerkiksi tunne rakastumisesta tai paksusta pankkitilistä.
Olli Rehnin uusi kirja Onnellisten tasavalta tarjoaa mainion selityksen Suomen ”onnellisuudesta”. Siinä on ytimekkäästi kerrottu ja myös analyyttisesti pohdittu Suomen asemaa idän ja lännen välillä. Suomen itsenäisyyden ajan historian vaiheet ja sen tuoreet tulkinnat Rehn avaa lukijoille selkeästi. Pääpaino on ymmärrettävästi poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä sekä taloudessa. Erinomaista päivitystä meille 2020-luvulla.
Erityisen kiinnostavaa on Olli Rehnin suvun ja lapsuuden kuvaus Mikkelin seudulla. Hänen varhaisin tunnettu esi-isä oli talonpoika Ristiinassa 1580-luvulla. Ollin isoisä oli torppari, isä pienyrittäjä. Etelä-Savosta on ollut pitkä matka Brysseliin ja Suomen Pankkiin. Moni muukin meistä on kaupunkilaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa.
Tämä kirja on – paitsi Rehnin – myös monen muunkin suomalaisen omaelämäkertaa. Tämän päivän keskeisiin yhteiskunnallisiin ajattelijoihin nojautuen hän valistuneesti asettaa keskeisiksi tavoitteiksi totuuden ja oikeudenmukaisuuden. Ja onhan onnellisuuskin eniten tavoitteellisuutta ja prosessia, matkaa. Nykyaikana siihen kytkeytyy ylisukupolvinen ekologinen kestävyys. Turvallisella tavalla Rehn hahmottelee tulevaisuutta, joka samalla välttää marxilaisen kollektivismin sekä thatcherilaisen markkinaliberalismin. Erittäin ajankohtaisia teemoja Orpon tasavallassa syksyllä 2023.
Olli Rehn: Onnellisten tasavalta. Docendo 2023.