Kirkkomme keskeisiin haasteisiin Suomessa 1920-luvulla kuului ajanlaskukysymys, siirtyminen vanhasta juliaanisesta kalenterista uuteen gregoriaaniseen kalenteriin.
Tärkeää oli, ettei kirkko eristäytynyt, vaan saattoi elää dynaamisessa vuorovaikutuksessa ympäröivän todellisuuden kanssa. Silloin asia oli esillä useissa muissakin ortodoksisissa kirkoissa. Erityisesti Venäjän patriarkka Tiihon ja Ekumeeninen patriarkka Meletios IV ymmärsivät, että voidakseen antaa aidon todistuksen uskostaan, tuli ortodoksisen kirkon korjata kalenteriaan parhaan teologisen, kirkko-oikeudellisen ja tähtitieteellisen asiantuntemuksen mukaisesti.
On erittäin valitettavaa, että tätä 100-vuotisen autonomiamme valoisaa juhlavuotta on nyt hämmennetty kalenterikysymyksellä. Miksi käpertyisimme johonkin ghettoon? Vanhaan kalenteriin siirtyminen merkitsisi joutumista ojasta allikkoon. Olemme Suomessa jo 100 vuotta viettäneet pääsiäistä yhdessä luterilaisten kanssa. Olemme tuoneet siihen ylösnousemuksen valoa ja iloa. Siksi moni puhuu yhä ”ortodoksisesta pääsiäisestä”.
Kirkossa on yhä runsaasti tietämättömyyttä siitä, että kirkon historiassa on ollut monta eri kalenteria. Esimerkiksi idän kirkossa aloitimme uuden kirkkovuoden syyskuun alussa. Lännessä katoliset ja protestantit aloittavat adventinpäivänä. Eikä kalenteri olekaan opillinen kysymys.
Nykyisin ortodoksiset kirkot pääsääntöisesti viettävät pääsiäistä ja siihen liittyviä liikkuvia juhlia edelleenkin vanhan ajanlaskun mukaan, mutta muilta osin monet ortodoksiset kirkot käyttävät uutta ajanlaskua. Tämä niin sanottu sekakalenteri on oikean suuntainen kompromissi. Eri kalentereiden käyttö on kristikunnassa olemassa oleva tosiasia. Varhaiskirkon aikanakin oli käytössä eri kalentereita, jotka perustuivat juutalaiseen ajanlaskuun.
Jo Kirkkojen maailmanneuvoston ja Lähi-idän kirkkojen neuvoston neuvottelussa Aleppossa vuonna 1997 todettiin suuri tarve löytää yhteinen pääsiäisen vieton ajankohta erityisesti kristittyjen todistuksen ja ykseyden tavoitteen takia. Silloin laadittu ehdotus on uskollinen Nikean vuoden 325 päätöksille, koska sen lähtökohtana on tähtitieteellisesti tarkoin laskettu kevätpäiväntasaus sekä samoin laskettu täydenkuun hetki.
Ajan pyhittämisen näkökulmasta ortodoksiselle ajattelulle on vierasta elää eri todellisuudessa kuin ympäröivä maailma. Suomessa on enemmistön kanssa samaan aikaan vietetystä pääsiäisestä tullut kansallinen juhla. Olemme osaltamme voineet antaa todistuksen valoisasta ortodoksisesta ylösnousemususkosta koko Suomen kansalle. Suomen oloissa näin ollen paluu vanhaan kalenteriin olisi pään panemista pensaaseen. Ortodoksisena paikalliskirkkona olemme eturintamassa tavoittelemassa kristikunnan yhteistä ajanlaskua. Uskon, että se toteutuu idän ja lännen kristittyjen kesken.
Tämä on julkaistu Aamun koiton nettilehdessä laajempana tekstinä syyskuussa 2023.
