Mistä kristillinen kirkko alkoi? Kirkon yhteiskunnallisen elämän alkua oli ehtoollisen vietto Yläsalissa suurena torstaina. Opetuslapset nauttivat Jeesuksen kanssa siunattua leipää ja viiniä. ”Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen.” Yhdessä siinä – heidän pääsiäisessään – muisteltiin Israelin kansan vapautumista Egyptin orjuudesta. Mutta samalla siinä luotiin katse eteenpäin. Jeesus lupasi olla aina läsnä seurakuntansa elämässä. ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Näin on tänäänkin. Kaksi tuhatta vuotta olemme yhteisönä olleet osallisia Kristuksesta, aivan erityisesti hänen pyhän ruumiinsa ja verensä salaisuudessa.
Eikä siinä kaikki. Tuossa osallisuudessa on läsnä kulunut aika, mutta myös tuleva. Siis iankaikkisuus, joka sulkee sisäänsä näkyvän ja näkymättömän, menneiden sukupolvien työn, uhraukset ja saavutukset. Yhtä hyvin se antaa tarkoituksen ja syvyysulottuvuuden meidän inhimillisille ponnistuksillemme, toivoa kirkkaudesta ja pyhyydestä, jotka syventyvät, kun elämme uskollisina ja rakkaudessa tehtävällemme ihmisinä tässä ajassa ja tulevassa.
Siksi ei myöskään ole ihme, että idän kirkon kokemusmaailmassa ja ymmärryksessä tiemme kulkee – myös kärsimyksen ja kuoleman kautta – ylösnousemuksen ihanaan valoon. Mikä idealistinen tulevaisuus – Kristusta seuraten. Suurempaa lahjaa ei voi olla.
Koronatartuntojen aikaan monissa kirkoissa tarjottiin liturgiaan (messuun) osallistumista television kautta. Se toki välitti hyviä hengellisiä muistoja ja kokemuksia. Mutta mikään ehtoolliseen osallistumisen aito ja konkreettinen tapahtuma se ei ollut. Seurakuntana emme olleet siinä kokonaisvaltaisina osallisina Kristuksesta. Muutoinkin, moni meistä tietää, miten arkisen maailman nettikokoukset ovat epäinspiroivia ja tylsiä.
Kristus itse on aina läsnä, kokoonnummepa pienessä kyläkappelissa tai isossa katedraalissa. Tämä yhteiselomme Hänessä ja Hänen ympärillään kantaa meitä, olipa ympärillämme kirkossa tai yhteiskunnassa millaisia mullistuksia tahansa.
Kirkko on yhä kirkko, kun se kokoontuu yhteen Kristuksessa ja Kristuksen ympärille. Jumala Hengessään on siinä kanssamme, ihmeessä, salaisuudessa ja lahjassa. Pyhät ihmiset, enkelit ja muut näkymättömät voimat kutsuvat meidätkin hyvyyteen ja rakkauteen, joka jo nyt ylittää ymmärryksemme, mutta on kuitenkin läsnä ja totta.
Nyt helluntain ajassa antakoon tämä kokemus meille sitoutuneesti innostusta ja voimia konkreettiseen työhön yhteiseksi hyväksi kasvatuksessa, auttamisessa, tehtävissä yhteiskunnassa. Sitä kautta seurakunnassa koettua yhteisöllisyyttä välitämme ja jaamme ympärillemme. Tässä seurakuntalaisina ja papiston jäseninä olemme samassa rintamassa.
