Millainen on luterilaisen kirkon tulevaisuus Suomessa? Kirkon tutkimuskeskus on tarttunut kipeään kysymykseen avoimella mielellä. Sen äskettäin julkaisema Milleniaalien kirkko tarkastelee nuorten aikuisten näkemyksiä ja odotuksia kirkosta ja hengellisyydestä syvällisesti, rehellisesti, sekä itsekriittisesti. Todella tervetullutta tutkimusta, johon on rekrytoitu ykkösketjun teologeja ja muita tutkijoita. Teos on tärkeää luettavaa jokaiselle kirkon luottamushenkilölle. Myös ortodoksisen kirkon päättäjille se pitäisi antaa kotiläksynä.
Tästä julkaisusta ei ole vaikeaa vetää sitä johtopäätöstä, että myös nuori sukupolvi kaipaa henkistä ja hengellistä syvyysulottuvuutta. Olemassaolon mysteeri, elämän tarkoitus sekä suhde näkymättömään ovat ihmisen ikuisia kysymyksiä. Nykyisen yli-individualismin ja mullistusten maailmassa ihmisen selviäminen onkin oleellisesti kiinni siitä, että löydämme oman tarkoituksemme ja tehtävämme sekä yhteisön, johon kuulua.
Kirkosta eroajien suuri määrä kertoo siitä, että meidän byrokraattiset ja voimakkaasti ylhäältä johdetut kansankirkot elävät toisessa maailmassa. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko panostaa kirkkolain viilaamiseen. Nuorempi sukupovi – ihan oikeutetusti – kokee molemmat kirkkomme ylikorostuneen laitostuneena, opillisesti jähmeänä ja siten yksilön vapautta kahlitsevana. Ikävämmin, ”asiakas” ei ole oikeassa.
Yllättävää tässä loistavassa artikkelikokoelmassa on se, että siinä ei vähääkään kyseenalaisteta edes kirkon selkeästi viritettyä keskitettyä hallintojärjestelmää, vaikka monet äänestävät jaloillaan. Kukaan ei kysy olisiko jo aika purkaa ”valtiokirkollisia” rakenteita. EU:n sisällä katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat muutoinkin yksinvaltiuden ajan viimeisiä mohikaaneja. Mutta onko näin syytä jatkaa?
Sitra puhuu siitä, miten valta on siirtymässä vanhakantaisilta, tiukkoihin normeihin nojautuvilta instituutioilta yksilöille ja heidän muodostamilleen verkostoille. Mitä tämä havainto merkitsee kirkoille ja seurakunnille? Olisiko meillä tässä suhteessa jotain opittavaa esimerkiksi varhaisen kirkon hengellisestä ilmapiiristä?
Olisipa jännittävää lukea kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön visioita, miten tästä eteenpäin. Tämän teoksen ehdotukset ovat hyväntahtoisia toiveita ja systeemin viilausta. Kysymys uudesta viinistä vanhoihin leileihin on paljon vakavampi, kuin sisäpiiriläinen ajattelumme kirkossa. Kun näemme oman tilamme, silloin on pelastukseen toivoa. Kiitos tästä herättelevästä teoksesta meille ortodokseillekin. Olemme samassa veneessä, vaikka tumput suorina.
