Joulu on lahjojen aika. Tänä vuonna kirkkomme sai immateriaalisen lahjan, sillä Harri Huovinen julkaisi syvällisen tutkimuksen suurten kirkkoisien opetuksesta mitä on olla kirkon jäsen.
Omakaan jäsenyytemme ei ole itsestään selvyys. Jos se sitä on, silloin olemme henkisesti jämähtäneet, kenties laitostuneet. Jotkut meistä vieläpä kuvittelevat, että ortodoksinen kirkko on se ”ainoa oikea”.
Niin ei kuitenkaan ole. Toki ortodoksisessa kirkossamme on totuus, uskon täyteys ja omasta mielestämme myös katkeamaton traditio apostoleista nykypäivään. Mutta on ylpeyttä tai pikkusieluisuutta ajatella, etteikö katolisessa kirkossa ja useissa reformaatioajan kirkoissa olisi täyttä totuutta Hengen johdatuksessa. Muuallakin ymmärrämme, että Jumala kutsuu seurakuntia ja kirkkoja ympäri maailmaa yhteisölliseen elämään sen eri muodoissa. Moninaisuus on rikkautta, kunhan uskon ydinasiat ovat yhteisiä. Jeesus toki rukoilee, että me ”olisimme yhtä”, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla toistemme kopioita. Ja ovathan ortodoksiset kirkot harjoitelleet jo pari tuhatta vuotta myös moniäänisyyttä, mutta varsinkin vallansokeus – ja nationalismi – ovat kääntäneet meitä usein toisiamme ja muita kirkkoja vastaan.
Siksi on tervetullutta lukea tätä Harrin väitöskirjaa. 300-luvun kirkkoisät Kyrillos Jerusalemilainen, Basileios Suuri ja Johannes Krysostomos olivat samoihin aikoihin piispoja itäisen Välimeren maissa. Opetuksessaan he toivat esiin eri puolia kirkkoon liittymisessä. Kyrillos korosti katekumeeniajan hengellistä puhdistumis- ja kasvuprosessia. Krysostomos suurena moralistina piti tärkeänä jatkuvaa hengellistä taistelua. Basileioksella kirkkoon liittyminen oli matkaa ja osallistumasta valoon, joka Kristuksesta säteilee.
On väärin kuvitella, että kaste ja mirhallavoitelu (eli konfirmaatio) tekisi meistä valmiita. Päinvastoin, se oppipojan hengellinen tie, joka syvenee liittymisprosessissa, on vasta kisällivaiheen alkua. Hengelliset ponnistelut, katumus, rippi ja rukous muodostuvat vähitellen yhä suuremmiksi ja usein kinkkisemmiksi välineiksi, kun pääsemme alkua pidemmälle. Mutta tämä polku on aina rikas, kun päämäärä on selvillä.
Siksi on valitettavaa, että nykyisin ylikorostuu itse liittymistoimitus. Eikä kasvu kohti Kristuksen kaltaisuutta. Emme liity kirkkoon matkalla pimeydestä valoon, vaan löytääksemme kodin, jonka ilmapiiri kannustaa ja tukee meitä tällä tiellä syvempään osallisuuteen Kristuksesta.
Kirkon jäsenyys on asteittaista prosessia. Se alkaa jo ennen kasteopetusta. Kirkkoisät korostavat hengellistä prosessia, joka kuuluu jo ihmisen olemukseen sekä alituiseen kaipaukseen valoon, hyvyyteen ja rakkauteen. Siksi meidänkin on kirkossa enemmän syytä muistaa jäsenyyden dynaamista luonnetta. Jäsenkirja itsessään ei paljoa hyödytä taivaan portilla. Tuskin edes tässä elämässä.
Ylikorostuneen yksilökeskeisyyden aikana pitäisi samalla tiedostaa, että kirkko on yhteisö. Se kantaa meitä, sekä nykyisiä että kuolonuneen nukkuneita jäseniä. Olemme kristittyjä, kun olemme seurakunnan eläviä jäseniä. Tämän kokemuksen pitäisi olla erityisesti meille A ja O, kun yhteisömme Suomessa ovat pieniä, eikä papeista saa virkamiehiä tekemälläkään. Kirkon jäsenyys kukoistaa liturgisen ja sakramentaalisen elämän sisäpuolella.
Lopuksi, kiitos meidän teologikoulutuksellemme Joensuussa. Siellä on viisasta ja monipuolista opetusta tuleville kirkonpalvelijoille. Lisäksi teologinen työskentely auttaa kirkkoa katsomaan peiliin ja panostamaan ydinasioihin. Jokin kirkkolain uudistaminen jää auton peräluukkuun sen rinnalla, että tutustumme avoimin silmin kirkkomme todella rikkaaseen henkiseen perinteeseen, ja otamme siitä kunnolla vauhtia 2000-luvun kulttuuriin, jonka kipupisteet ja vahvuudet ovat osa meitä.
Siksi pyydämme Harri Huoviselta ja Veikko Purmoselta heidän kummankin hengellisesti ja sivistyksellisesti syvällisen väitöskirjan pohjalta suomeksi yleisteoksen, joka avaa heidän tutkimustensa aarteita meille rikkaudeksi ja rohkaisuksi pyhällä polulla.
Kirjallisuutta:
Harri Huovinen, Images of Divine Participation: A Reappraisal of Fourth Century Views on Church Membership. Helsinki, 2022.
Veikko Purmonen, Venäläisen teologian kaksi tietä – Sergei Bulgakovin ja Georges Florovskyn välinen ortodoksisen teologian identiteettiä ja ekumeniakäsitystä koskeva debatti. Itä-Suomen yliopisto, 2020.
