Joulupaasto – mistä on kysymys?

Joulupaasto – mistä on kysymys?

Näin marraskuun loppupuolella moni meistä on jo alkanut suunnitella joulupöydän antimia. Lapsetkin kuuluvat keskustelevan parhaimman suklaakalenterin ominaisuuksista. Tämä kaikki on osa joulun odotusta, eikö niin?

Itse asiassa ortodoksisessa perinteessä juuri tähän aikaan vuodesta on tapana paastota. Perinteinen joulupaasto alkaa marraskuun 15. päivänä ja kestää aina jouluaattoiltaan asti.

Joitakin tällainen käytäntö saattaa hämmästyttää. Eikö koko tänä aikana saa syödä jouluherkkuja? Vai pitääkö olla jopa kokonaan syömättä?

Useimmissa tapauksissa ortodoksinen paasto merkitsee lähinnä päivittäisten ruokailukertojen vähentämistä sekä eläinperäisistä ruoka-aineista luopumista. Viikoittaisina paastopäivinä keskiviikkona ja perjantaina, sekä esimerkiksi pääsiäistä edeltävän nk. suuren paaston aikana ei ole tapana syödä maitotuotteita, kananmunia, lihaa tai kalaa. Useimpina paastopäivinä myös öljy jätetään pois. Nyt käsillä oleva joulupaasto on kuitenkin luonteeltaan hieman kevyempi: kala ja öljy ovat monina päivinä sallittuja.

Ortodoksinen paasto ei kuitenkaan ole mikä tahansa dieettiohjelma. Sen keskeisenä tarkoituksena on tukea ihmistä kokonaisvaltaisesti hänen hengellisessä kasvussaan. Kun syö vähemmän, ruokaostoksiin ja ruoanlaittoon varatun ajan voi käyttää esimerkiksi kirkossa käymiseen ja rukoukseen, lähimmäisen auttamiseen ja omastaan antamiseen. Paasto valmistaa myös ehtoollisen vastaanottamiseen sekä juhlapyhien kuten esimerkiksi joulun viettämiseen.

Vaikka paastoaminen on osa ortodoksista elämää, kukin kirkon jäsen paastoaa oman elämäntilanteensa ja voimiensa mukaan. Keneltäkään ei myöskään edellytetä henkilökohtaisten paastotapojen ratkaisemista omin neuvoin. Omalta tutulta papilta voi pyytää neuvoja myös tähän asiaan.

Sofiassa Ravintola Xenia tarjoaa liha- ja kala-aterioiden lisäksi myös herkullisia kasvisruokia, jotka sopivat erinomaisesti joulupaaston henkeen. Kun joulu sitten koittaa, on aika nauttia myös runsaista juhla-aterioista. Niitä keittiömme tarjoaa esimerkiksi Sofian joulu -tapahtumassa. Lämpimästi tervetuloa nauttimaan!