Uusi työntekijä!

Uusi työntekijä!

Marraskuun alkupuolella Kulttuurikeskus Sofian henkilökunta toivotti tervetulleeksi uuden työntekijän, Sonja Koivulan. Jo ennestään monipuoliseen joukkoon tarvittiin vielä johtajan assistenttia, joka vastaisi markkinoinnista, viestinnästä ja tapahtumatuotannosta, sekä osin myös hallinnollisista tehtävistä.

Koivula täyttää vaatimukset erinomaisesti: Hän on koulutukseltaan restonomi, joka on erikoistunut juuri tapahtumatuotantoon ja -markkinointiin. Hänellä on yli vuosikymmenen mittainen työkokemus hotelli-, ravintola- ja catering-alalta niin pääkaupunkiseudulta kuin Australiasta ja Uudessa Seelannistakin. Erityisalojensa lisäksi Sonja on aiemmissa tehtävissään keskittynyt myös sisällöntuotantoon ja koulutuskokonaisuuksien suunnitteluun, sekä toiminut projektikoordinaattorina.

Myös taiteella ja kulttuurilla on ollut tärkeä sija Sonjan elämässä jo lapsuudesta asti. Lämmin ja iloinen moniosaaja kertoo omaavansa kokemusta näyttämötaiteen tekemisestä ja laulamisesta. Luovalla kirjoittamisella on erityinen paikka hänen sydämessään, ja pianotuntien ottaminenkin on suunnitelmissa.

Uusi työntekijä on silminnähden innostunut. Aiempi kokemus sekä hotelli- ja ravintola-alan että kulttuurinkin parissa luo vahvan pohjan myös Sofian toiminnan kehittämiselle.

– Odotan innolla, minkälaisia tapahtumia täällä voi järjestää. Täällä on niin hienot puitteet. Pää on täynnä ideoita, monitaitoinen ammattilainen hymyilee.