Pyhät ihmiset ovat meille kristityille tärkeitä. He ovat tiennäyttäjiä, esikuvia ja esirukoilijoita. Jokaisella meistä on oma nimikkopyhänsä. Usein kannamme hänen nimeäänkin. Pyhiä on kirkko kanonisoinut halki historian. Se ei kuitenkaan itsessään tee kenestäkään pyhää. Pyhät ihmiset ovat osallisia Kristuksen pyhyydestä ja välittävät sitä.
Kanonisoitujen joukossa on erittäin paljon piispoja ja luostarikilvoittelijoita. Omassa kirkossamme on vuonna 2019 pyhien joukkoon luettu pyhittäjä Johannes Valamolainen, joka tunnetaan syvällisistä opetuskirjeistään. Venäjän kirkko on lisäksi kanonisoinut Uspenskissa 1910-luvulla palvelleen pappismarttyyri Aleksandr Hotovitskin. Mielestäni meidän aikamme pyhien joukkoon ei ole tarpeen kanonisoida lisää munkkeja tai pappeja. Heitä meidän pyhimyskalenterissamme on vähintäänkin riittävästi.
Maallikoita ja varsinkin naisia sen sijaan on kanonisoitu paljon vähemmän. Vuonna 2019 pyhien joukkoon onneksi kuitenkin luettiin ortodoksisuuden innokas puhemies, marttyyri Johannes Sonkajanrantalainen, joka murhattiin vuonna 1918 kristillisen todistuksensa vuoksi ja poliittisten tekosyiden varjolla.
Viime aikoina kirkossamme on ehdotettu Valamon igumeni Haritonia sekä Petsamon luostarin igumeni Paisia. Heidän kanonisointinsa saa kuitenkin hyvin jäädä seuraavan sukupolven harkittavaksi.
Esiin on nostettu myös runonlaulaja Larin Paraske (1834–1904). Kanonisointityöryhmän tulee huolellisesti selvittää erityisesti hänen elämänvaiheensa ja opetuksensa. Larin Paraske eli inkeriläisenä talonpoikaisnaisena ja äitinä suuressa kurjuudessa, mutta runonlaulajana hän oli tuon ajan ihmisten elämäntuntojen ja hengellisen kaipauksen harvinaislaatuinen ja viisas tulkki. Hänen esikuvansa muistuttaa miten hengellisyys ja pyhyys kuuluvat jokaiselle kristitylle.
