Kauko Heuru: Oikeusvaltion synty. United Press 2019. 308 s.
Ortodoksinen kristillisyys on pohjimmiltaan moniäänistä, valoisaa ja idealistista. Tämä ajattelun ja hengen rikkaus säteilee voimakkaasti Andrew Louthin viime vuonna ilmestyneestä kirjasta 1900-luvun ortodoksisista ajattelijoista.
Teoksessa esitellään 30 teologin ja tutkijan eri näkökulmia teologiaan ja kulttuuriin. Useimmat ovat maallikkoja. Lähes puolet heistä olen itsekin oppinut tuntemaan.
Suomalaista lukijaa kannustaa tarttumaan opukseen sekin, että useimmat ajattelijat ovat tehneet elämäntyönsä läntisessä maailmassa. Venäläinen tai kreikkalainen tausta on avautunut rikkautena tulkitsemaan traditiotamme nykyaikaan luovasti ja ennakkoluulottomasti.
Poissa on meidän ortodoksien kaksi helmasyntiä: nationalismin ja askeesin ylikorostus. Poissa on myös valistuksen ajan tuoma läntinen rationalismi, ajatus että ihminen eläisi syyn ja seurauksen lain vankina.
Ortodoksisen ajattelun ytimessä on toivo. Elämällä on tarkoitus. Tulevaisuus on avoin. Synergia, yhteistyö Jumalan ja ihmisen välillä, luo uutta. Kun ihminen ottaa elämänsä aidosti ja vastuullisesti, edessä on valtavia mahdollisuuksia kasvuun ja kirkastumiseen.
Tässä mielessä olemme vapaita modernin kahleista. Postmoderniin sisältyy taas uudella tavalla tilaa myös iankaikkisuudelle, kunhan emme sorru relativismiin. Sitä edistää myös hierarkioiden oheneminen sekä valtakirkkojen ajan hallinnollisen sentralismin ja monokulttuurien uudelleenarviointi.
Marxilainen filosofi Ernst Bloch sanoi: ”Siellä missä on toivoa, siellä on uskonto.” Kristittyjen uskonto ei ole kuitenkaan jokin ideologinen tai utopistinen rakennelma. Eikä se ole edes laitoskirkon staattinen linnoitus.
Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala tekee yhä työtään. Siksi uskollamme ja hengellisellä vakaumuksellamme on jatkuvuutta. Näkyvä ja näkymätön, aika ja iankaikkisuus, ovat sisäkkäin. Iankaikkisuus ei tuhoa historiaa eikä omia ponnistelujamme kasvuun ja vastuunottoon maailmasta. Päinvastoin. Se antaa ajallisellekin elämälle tarkoituksen.
Vietimme juuri helluntain juhlaa. Pyhän Hengen jatkuva läsnäolo on vastaliikettä myös itämaiselle ajatukselle ikuisesta kiertokulusta. Yhtä lailla se torjuu metahistorian, joka yksipuolisesti painottuu mystiikkaan tai pietistiseen sielunpelastukseen.
Tämä Andrew Louthin teos loistavalla tavalla avaa meille näitä näköaloja. Mielestäni se on viime vuosien monipuolisimpia kauneuden, pyhyyden ja rakkauden välittäjiä kirjamarkkinoilla. Kiitos Valamon luostarille.
