Andrew Louth. Hyvyyttä ja kauneutta etsimässä. Ortodoksisia ajattelijoita Filokaliasta nykypäivään. Suomentanut Elina Lehmuskoski. Valamo Kustannus, 2020.
Sunnuntai on perinteisesti ollut vapaapäivä ja viikon ensimmäinen päivä. Sillä se on ylösnousemuksen juhlapäivä. Kaiken lisäksi olemme eläneet juuri 40 päivän pääsiäisajan.
Itse kukin vietämme sitä omalla tavallamme. Minulle viime sunnuntai oli ainutkertainen matka Irakiin. Yhdessä Emil Antonin kanssa. Eikä tässä koronarajoituksista ollut tietoakaan.
Luin hänen uuden kirjansa Kahden virran maa, 288 sivua kannesta kanteen. Teos on loistava matkaopas Lähi-idän uskonnon ja sivilisaation historiaan. Samalla se avaa minulle kertomuksen oman uskontomme matkasta Abrahamista nykyaikaan. Nyt ymmärrän kristillisen traditiomme ydinjuttuja syvemmin ja laaja-alaisemmin.
Onneksi Jumalan johdatus ja läsnäolo ihmisten kipuilussa ja onnenhetkissä ei koskaan asetu dogmatiikan, kanonisen oikeuden tai byrokratian pakkopaitaan.
Orientaalisten ortodoksisten kirkkojen vaiheet ovat olleet kärsimyksen ja marttyyriuden historiaa. Ehkä siksikin sieltä löytyy valtavasti syvällistä hengellistä lohdutusta ja viisautta, josta minäkin saan olla osallinen.
Vaikka yliopistossa olen suorittanut akateemisen tutkinnon kirkkohistoriassa sekä poliittisessa historiassa, Emil Anton laajensi tajuntani muinaisen Kreikan kulttuurista 4000 vuotta taaksepäin. On syytä ihmetellä, miksi useimmiten tiedon ja viisauden historian Euroopassa aloitamme sanomalla ”jo muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset”?
Sumerilaisilla oli korkea kulttuuri. Siellä oli käytössä nykyaikainen kello, kymmenjärjestelmä, pyörä. Siellä juotiin olutta, kasvatettiin viljaa. Heidän nuolenpääkirjoituksensa oli suuri keksintö, startti matkalla nykykirjoitukseen.
Monella meistä on pimeä käsitys Hammurabin ankarasta laista (1700 eKr.). Tai Nebukadnessarista, joka vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen (583 eKr.). Kuitenkin he edustivat Babylonin kulttuurin kultakausia. Esimerkkeinä matematiikan taidot ja kaksi muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä. Sieltäpäin tulivat itämaan tietäjät tuomaan kultaa, mirhaa ja suitsuketta Jeesus-lapselle.
Kiitos Emil Antonin, en enää pilko kirkkohistoriaa kahtia, vaan kolmeen osaan. Sillä löysin vihdoin ”orientaalisen” kirkkohistorian läntisen ja bysanttilaisen historian rinnalle. Yhtä tärkeää on havaita kuinka kristinuskon historian nousut ja laskut ovat olleet keskeisesti sidoksissa kunkin alueen politiikkaan ja kulttuuriin.
Useimmiten hengellinen viisaus on kypsynyt vaivan ja ahdingon aikana. Ehkäpä siksikin itäisimmästä kristillisestä ajattelusta ja runoudesta olisi meillä paljonkin opittavaa, varsinkin kun ”oma pallo on hukassa” Euroopassa. Siksi Antonin upean ja silmiä avaavan teoksen kanssa käsi kädessä kulkevat Serafim Seppälän ja Jaakko Hämeen-Anttilan tiedollisesti ja henkisesti rakentavat teokset. Tätä viisautta voi suositella.
