Toisinaan ihmiset kysyvät minulta luenko dekkareita. Vastaan siihen, että elämä on siksi jännittävä seikkailu, etten enää romaaneita liiemmälti kaipaa. Totta tietysti on sekin, että luen ammattini vuoksi kirjoja viikoittain. Siksi vapaa-aikana yritän muilla tavoin panna työasioita perspektiiviin.
Mukaansa tempaavia dekkareita kuitenkin välistä tulee piispankin pöydälle. Nyt juuri luin Marja Aarnipuron esikoisromaanin Maakellarin salaisuus (CrimeTime, 2017; 294 sivua).
Salaisuus ei pysynyt kauaa piilossa. Dekkarin päähenkilö toimittaja Kaarina Riikonen löysi yritysjohtajan ruumiin hillopurkkien viereltä Helsingin lähellä sijaitsevan kesäpaikkansa kellarista. Terävänä ja vikkelänä rikostoimittajana hän ehti selvittää tapauksen ennen poliisia, tosin hyvässä yhteistyössä virkavallan kanssa.
Kun menestyvä yritysjohtaja tapetaan, rikoksen syyt liittyvät useimmiten bisnekseen, kiristykseen tai yrityksen kilpailutilanteeseen. Tässä Kaarina Riikonen paljastaa lopulta kuitenkin syyksi aviokriisin ja sen seuraukset. Toinen nainen olikin yllättävän ripeä.
Kirjan juoni on varsin uskottava pyrkimyksineen pitää perhe-elämän kulissit kunnossa ja elää mielekästä elämää.
Dekkarin kirjoittajalla on toimittajatausta. Siksi kynä pysyy hyvin kädessä. Erityisen kiinnostavaa kirjassa on myös toimittajan ammatin syvällinen kuvaus. Esiin tulee toimittajan työn sisältö ja hektisyys tänään. Näkyvissä ovat lehden kustantajan talousintressit sekä sensaatiohaluisuus; lehden pitää olla myyvä.
Ehkäpä oli hyvä, ettei minusta tullut toimittajaa, vaikka se ammatti on kiinnostava ja yhteiskunnallisesti tärkeäkin.
Odotan innolla Aarnipuron seuraavaa romaania kesän alussa.
