Terveisiä Sofiasta

Toivotan Kulttuurikeskus Sofian kaikille ystäville valoisaa talvikautta ja pääsiäisen odotusta. Suuren paaston valmistusviikot alkavat, Sakkeuksen sunnuntai on 3.2.2019.

Sofian seminaarit, taideohjelmat ja näyttelyt ovat vähitellen saaneet laajahkon osallistujajoukon. Esimerkiksi runoilija Anna-Maija Raittila –seminaarissa oli yli 120 ihmistä. Sen sijaan järjestöjen ja muiden tahojen kokouksia meidän pitäisi löytää enempi. Moni ei ikinä ole edes kuullut tällaisesta mahdollisuudesta. Pankaa sanaa kiertämään.

Kulttuuripuolella kohta ilmestyy isä Ambrosiuksen uusi kokoomateos Valon portailla. Hän ja säätiön stipendiaatti Andrei Botez kirjoittavat uutta teosta ortodoksisuuden tulevaisuudesta 21. vuosisadalla.

Joulun vietossa Sofiassa oli ensimmäistä kertaa talo täynnä. Se toi myös mainion fiiliksen kappeliin ja ravintolaan. Tervetuloa pääsiäisen viettoon huhtikuun puolivälissä. Samalla on tilaisuus tutustua ikonimaalari Liisa Kuninkaan näyttelyyn.

Vuosi sitten Sofian ohjelmassa oli kaikkien rakennusten siirtyminen maalämpöön. Nyt panostetaan merkittävällä tavalla päätalon ilmanvaihtojärjestelmän uusimiseen. Gallerian lattia on uusittu. Ravintolaan on tehty pyörätuoliramppi. C-talon kaikkien hotellihuoneiden remontti on käynnissä.

Toivotamme tervetulleiksi erityisesti talkoolaisia kirjastoomme, joka kaipaa järjestämistä. Myös maalausapu olisi tarpeen. – Ottaisimme mieluusti lahjoituksena vastaan käytetyn traktorin Sofian pihahommiin.